fbpx

28.11.2014

Harjoittelijaksi Meidän Festivaalille 2015

Meidän Festivaali (ent. Tuusulanjärven kamarimusiikki) on ennakkoluuloton, kulttuurielämää uudistava, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista tempauksista tunnettu festivaali. Heinäkuun lopulla Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä koettava tapahtuma perustettiin vuonna 1997. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii viulisti Pekka Kuusisto. Meidän Festivaali on palkittu Finland Festivalsin Vuoden Festivaali 2011 -nimikkeellä sekä vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnolla.

Meidän Festivaali järjestetään seuraavan kerran 26.7.-1.8.2015 ja sen ohjelma julkaistaan keväällä 2015.

Harjoittelijaksi Meidän Festivaalille 2015

Tarjoamme kesällä 2015 yhdelle kulttuuri- ja taidealan opiskelijalle mahdollisuuden päästä tutustumaan festivaalityön arkeen valtakunnallisesti merkittävän musiikkitapahtuman parissa. Harjoittelupaikka sijaitsee Helsingissä. Harjoittelijan työtehtäviin lukeutuvat mm. monipuoliset festivaalin tuotantoon ja tiedotukseen liittyvät tehtävät.

Harjoittelujakson pituus on 2-3 kuukautta. Harjoittelun ajankohta sijoittuu pääasiallisesti kesä-heinäkuulle 2015. Meidän Festivaali maksaa yhden kuukauden palkan harjoittelijan oppilaitoksen määrittelemän harjoittelupalkan mukaisesti. Harjoittelijan tulee itse hakea oppilaitokseltaan palkka muulle harjoitteluajalle. Jos hakijalla ei ole harjoittelutukea, voidaan asiasta neuvotella erikseen.

Valittavalta henkilöltä toivotaan intohimoista suhdetta taiteeseen ja kulttuuriin, itsenäistä otetta, organisointi- ja vuorovaikutustaitoja, paineensietokykyä sekä positiivista asennetta. Monipuolinen kielitaito katsotaan eduksi.

Vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo pyydetään toimittamaan sähköpostitse 22.01.2015 mennessä osoitteeseen: [email protected]. Kerrothan hakemuksessa myös toiveesi tarkemmasta harjoitteluajankohdasta sekä onko sinulla harjoitteluapuraha. Harjoittelijavalinta tehdään helmikuun 2015 alussa.

Lisätietoja harjoittelupaikasta antaa:

Johanna Råman, toiminnanjohtaja
Meidän Festivaali
Kalevankatu 34 A 9, 00180 Helsinki
tel. +358 (0)50 346 1070
[email protected]

www.meidanfestivaali.fi
www.facebook.com/meidanfestivaali
Twitter @OurFestival_

Ylös