fbpx

27.12.2017

Meidän Festivaalin vuosi 2017 päättyi onnistuneesti

Meidän Festivaalin vuosi 2017 oli niin taiteellisesti, tuotannollisesti kuin taloudellisesti onnistunut. Vuosi 2017 on pitänyt sisällään Meidän Festivaalin 23.7.-29.7. Tuusulanjärvellä sekä Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehankkeen, osana Suomi 100 -juhlavuotta. Meidän Festivaali järjesti vuoden 2017 aikana yhteensä 56 moniäänistä esitystä Tuusulanjärvellä, Uudellamaalla, Itä-Suomessa ja Ylä-Lapissa. Meidän Festivaalin tapahtumat tavoittivat yhteensä 5000 kuulijaa.

Meidän Festivaalin vuoden 2017 teema kulki nimellä Äänioikeus ja tapahtuma omistettiin Suomessa vuonna 1907 työnsä aloittaneille maailman ensimmäisille naispuolisille parlamentaarikoille. Taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston suunnittelemalla festivaalilla 2017 Järvenpäässä ja Tuusulassa esiintyivät muun muassa Maja S. K. Ratkje, Chisu, Paula Vesala, Minna Pensola, Jonna Tervomaa, Auri Ahola, Ingá-Máret Gaup-Juuso, Maija Tammi, Heini Kärkkäinen, Eriikka Maalismaa, Terhi Paldanius, Tiina Karakorpi, Astrid Swan, Kaisa Ranta, Hilja Grönfors sekä monet muut lahjakkaat ja uteliaat tekijät.

Meidän Festivaalin Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehanke piti sisällään kolme erilaista ja monipuolista kiertuetta ympäri Suomea. Syksyn 2017 aikana on järjestetty esityksiä Helsingissä, Nuuksiossa, Veikkolassa, Espoon Kerassa, Kirkkonummella, Inkoossa, Tuusulanjärvellä, Fiskarsissa, Lohjansaarella, Inarissa, Muddusjärvellä, Sevettijärvellä, Utsjoella, Parikkalassa, Kesälahdella, Kiteellä ja Punkaharjulla. Hiljaisuuden rikkominen -kiertueen taiteelliset suunnittelijat: Kamus-kvartetti (11.-17.9., Uusimaa), tanssitaiteilija Auri Ahola (13.-17.12. Ylä-Lappi) ja Pekka Kuusisto (16.-19.12. Itä-Suomi + Helsinki).

Meidän Festivaalia vuonna 2017 tukevat: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Järvenpään kaupunki, Tuusulan kunta, Suomen Kulttuurirahasto, Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto ja Musiikin edistämissäätiö. Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehanketta on tukenut kohdennetusti mm. Suomi 100 -ohjelma, Suomen Kulttuurirahasto ja Musiikin edistämissäätiö. Yritysyhteistyökumppanit: Keski-Uudenmaan Osuuspankki, Kaupan liitto, AVAIN Yhtiöt & Järvenpään Auto-Arita.

Meidän Festivaali kiittää kuluneesta vuodesta! Meidän Festivaali järjestetään jälleen ensi vuonna 22.-28.7.2018 Tuusulanjärvellä. Ohjelma julkistetaan myöhemmin keväällä 2018.

Meidän Festivaalin toimisto on kesälomalla 29.12.2017-19.1.2018.

Meidän Festivaali
Kalevankatu 34 A 9
FIN-00180 Helsinki, Finland

www.meidanfestivaali.fi
www.facebook.com/meidanfestivaali
www.instagram.com/meidanfestivaali
www.twitter.com/OurFestival_

 

Ylös