Kamus

© Maarit Kytöharju
© Maarit Kytöharju

”Kamus on yhteen hitsautunut kokoonpano, jonka yksilöissä on persoonallista säteilyvoimaa.” – Helsingin Sanomat 9.10.2014

Paikkansa Suomen musiikkielämän huipulla vakiinnuttanut Kamus viettää tänä vuonna 15-vuotisjuhliaan. Alkuperäisessä kokoonpanossa soittavalle jousikvartetille kyseessä on jo varsin merkittävä virstanpylväs. Vahvalla ja persoonallisella soitollaan hurmannut Kamus jatkaa tänä vuonna matkaa kohden kansainvälisiä konserttilavoja. Vuosi sisältää kiertueita ja konserttimatkoja Meksikoon, Englantiin, Ruotsiin, ja Hollantiin, joukossa debyytti mm. Amsterdamin Concertgebouw’ssa. Myös levytysrintamalta kuuluu uutta. Kamukselta ilmestyy tänä vuonna uusi levy sisältäen mm. Esa-Pekka Salosen jousikvarteton ”Homunculus” maailman ensilevytyksen. Kvartetin edellinen levy, Sibeliuksen, Kaipaisen ja Tiensuun kvartetoista koostuva arvostelumenestys ”Different Voices” voitti Yleisradion vuoden levy palkinnon vuonna 2016.

Aktiivisena toimijana suomalaisessa musiikkielämässä vaikuttava Kamus on esimerkiksi perustanut syksyllä 2014 Helsinkiin korkeatasoisen, hienon vastaanoton saaneen konserttisarjan TeemaHelsingin, minkä taiteellisena johtajana Kamus toimii ja minkä tarkoituksena on etsiä ja avata uusia konserttitiloja kamarimusiikille. Seuraavana vuonna sai alkunsa kvartetin projekti ”KUULKAA! -kvartetti soi kaikkialla”, missä Kamus haluaa esitellä jousikvartetin mahdollisuuksia lisätä helposti klassisen musiikin konserttien tarjontaa paikkakunnilla, missä niitä järjestetään harvemmin.

Helsingissä vuonna 2002 perustettu Kamus kävi laajat opintonsa kvartettina Sibelius-Akatemiassa, Euroopan kamarimusiikkiakatemiassa (ECMA) ja Britten-Pears ohjelmassa Englannin Aldeburghissa. Korkeatasoisen koulutus ja useat ainutlaatuiset taitelijat auttoivat kvartettia löytämään oman äänensä. Merkittäviä tapahtumia oli opiskelu musiikin retoriikkaan ja klassismin ajan esityskäytäntöihin keskittyvässä ECMA:ssa, missä musiikin kielen ja rakenteiden läpivalaisu avasi, ja edelleen avaa, uusia näköaloja. George Enescun oppilaana 1900-luvun alkupuolella ollut Hugh Maguire Aldeburgista puolestaan johdatteli kvartettia vanhaan eurooppalaiseen soittotraditioon ja jätti syvällä muusikkoudellaan ja suurella sydämellään pysyvän, kuultavissa olevan jäljen kvartetin musisointiin.

Pohjola-pankin Taidesäätiö on ystävällisesti lainannut kvartetin jäsenille seuraavat soittimet: Terhi Paldaniukselle Ferdinandus Gagliano (1767) -viulu ja Jussi Tuhkaselle Joannes Florenus Guidantus (1737) -alttoviulu. Sellisti Petja Kainulainen soittaa Suomen Kulttuurirahaston lainaamalla Claude-Augustin Miremont (1883)-sellolla.

Kamus on esiintynyt laajalti Suomessa niin omin konsertein kuin lukuisilla festivaaleillakin. Meidän Festivaali suhtautuu sellisti Petjan omalaatuiseen huumoriin enemmänkin mahdollisuutena kuin uhkana, ja Kamus-kvartetti onkin vieraillut tapahtumassa useasti.

Kamus celebrates its 15th anniversary as one of the most prominent Nordic ensembles and continues to delight audiences with a strong and distinctive voice. In 2017 the quartet launches a new CD and tours around the world including to Mexico, UK, Belgium, Sweden and the Netherlands, including their Concertgebouw debut in Amsterdam. The new CD, which includes the world premiere recording of Esa-Pekka Salonen’s string quartet Homunculus, follows the acclaimed album Different Voicesfeaturing Sibelius’s Voces Intimae, which was awarded the prize for best classical music album of 2016 by the Finnish National Broadcasting Company.

An active force in Finnish musical life, Kamus has developed new ways of presenting chamber music with its acclaimed concert series TeemaHelsinki. They have also launched a project to help enrich the musical life of rural parts of Finland. 

Founded in Helsinki in 2002, the quartet studied at the Sibelius Academy, the European Chamber Music Academy (ECMA) and the Britten Pears Academy in Aldeburgh, UK. This prestigious training, along with support from a number of distinguished artists, has helped Kamus to find its own personal style and voice. Significant elements of this included the studies at ECMA, which concentrated on musical rhetoric and the performance practice of the classical era, knowledge of musical language and a deep insight into the structure of the score and which opened up new perspectives, and continues to do so. Aldeburgh Music’s Hugh Maguire, a student of George Enescu in the early 20th century, introduced the quartet to the old European string music tradition, and his innate and warm-hearted musicianship left a distinctive imprint on the style of the quartet which can undoubtedly still be heard.

Kamus plays on two instruments kindly lent by the Pohjola Bank Art foundation: F. Gagliano (Terhi Paldanius) and J.F. Guidantus (Jussi Tuhkanen). Petja Kainulainen plays on A.Miremont kindly lent by the Finnish Cultural Foundation.

Terhi Paldanius, viulu / violin
Jukka Untamala, viulu / violin
Jussi Tuhkanen, alttoviulu / viola
Petja Kainulainen, sello / cello

www.kamusquartet.com

Esiintyy konserteissa

Ei tulevia keikkoja.

Ylös