fbpx

26.7.2017 klo 17

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA – liikkuvan kuvan minifestivaali Studio 123:ssa ::

Koko ajatus lähti kuuntelemisesta.
Että mitä jos oppisi kuuntelemaan paremmin.
Kysymään ja kuulemaan.
Antamaan tilaa ja olemaan utelias.

Kun Pekka kysyi suunnittelemaan liikkuvan kuvan minifestivaalia Meidän festivaalille, ohjelmiston tavoitteena oli monipuolisuus ja kokeilunhalu. Tajusin pian etten yksinäni ole kauhean monipuolinen ja alkoi pelottaa, olenko itseasiassa kovin kokeilunhaluinenkaan. Tajusin ennenkaikkea että kysymys ei ole minusta tai minun ominaisuuksistani. Kysymys on tuoda elokuvia nähtäväksi, joita ei muuten välttämättä kukaan Suomessa näkisi. Ja tämän kysymyksen esitin muutamalle nuorelle suomalaiselle elokuvan tekijälle: minkä elokuvan haluaisit näyttää Järvenpäässä heinäkuussa 2017? Ja sitten pyysin Annia kysymään lisää kysymyksiä.

Kysymyksiä&Vastauksia -minifestivaali on kuin kotibileet, jossa vieraat voivat näyttää vuorollansa haluamansa klipin ja jos kuuntelette, jotkut tekijät jopa vastaavat yleisön kysymyksiin. 

– Anna Paavilainen

Andrea Arnold: American Honey

UK / USA 2016
Englanninkielinen, tekstitetty ruotsiksi
Kesto: 163 min
Ikäraja: 12

Käsikirjoitus: Andrea Arnold
Kuvaus: Robbie Ryan
Leikkaus: Joe Bini
Pääosissa: Sasha Lane, Shia LaBeouf, Riley Keough
UK / USA 2016. Universal Sony Pictures Home Entertainment

Elokuvan jälkeen feministisestä filmiteoriasta keskustelevat
Anni Puolakka & Anna Paavilainen. Keskustelu käydään englanniksi.

Haluan näyttää Andrea Arnoldin American Honeyn, koska se teki minuun suuren vaikutuksen ja se ei SIITÄ HUOLIMATTA ollut teatterilevityksessä Suomessa * (+ siitä huolimatta, että se voitti Prix du Juryn Cannesissa 2016). Näin elokuvan Göteborgissa ystäväni kutsumana paikallisen elokuvateatteri Capitolin 75-vuotisjuhlanäytöksessä ja olin vaikuttunut Andrea Arnoldin kyvystä taas kerran kuvata nuoren naisen halua, tunteita ja ristiriitoja todentuntuisesti ja elokuvallisesti. American Honey kohtaukset näyttävät ja antavat tilan tunnelmille ja tunteille, jotka ovat sanojen ulkopuolella ja silti niin tarkkoja ja totta. – Anna Paavilainen

* Näytettiin kyllä Season Film Festivalilla 1.-2.4.2017 Helsingissä.

Näytös loppuu noin klo 20.00, ei väliaikaa.

Ylös