fbpx

19.7.2015

Meidän Festivaali alkaa sunnuntaina 26.7.

Tänä vuonna 19. kertaa järjestettävä Meidän Festivaali tarjoaa rauhallisen, veikeän, monipuolisen ja ajatuksia herättävän festivaaliviikon 26.7.-1.8.2015 Tuusulanjärvellä. Tapahtuman taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto on suunnitellut tänä vuonna festivaalin, joka omistetaan Aino Sibeliukselle. Meidän Festivaalilla saa ensi-iltansa mm. uusi modernin esitysteknologian keinoin Ainolaa peilaava näyttämö ja luvassa on jälleen paljon monipuolista musiikkia useiden lahjakkaiden ja uteliaiden tekijöiden esittämänä. Festivaalin taiteilijavieraina ovat mm. muusikot Nicolas Altstaedt, Anna-Mari Kähärä, Lauluyhtye Rajaton, Juha Uusitalo, Emma Salokoski, Hauschka, jonglööri Jay Gilligan, lausuntataiteilija Mirjami Heikkinen, kirjailijat SuviSirkku Talas, Linda Liukas, Anna-Leena Härkönen sekä kuvataiteilijat Pauliina Turakka Purhonen, Corinna Helenelund ja Heidi Lampenius. Säveltäjävieraaksi saapuu Bryce Dessner, jonka säveltämää kamarimusiikkia kuullaan laajasti koko festivaaliviikon ajan.

Meidän Festivaali 2015 omistetaan Ainolle

Meidän Festivaali 2015 omistetaan Aino Sibeliukselle (1871-1969), joka oli lahjakas ja vahva nainen. ”Aino ansaitsee rauhallisen, veikeän, monipuolisen ja ajatuksia herättävän kunnianosoituksen, ja sellaiseen pyrimme. On kirjallisuutta, keskustelua, nykytaidetta sekä intohimoiselle puutarhurille vähän ilmastonmuutostakin. Ja toki paljon monipuolista musiikkia runsain silmäniskuin sankarittarellemme”, kertoo tapahtuman taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto tämän vuoden festivaalista.

Pekka Kuusiston johdolla joukko lahjakkaita ja uteliaita taiteilijoita kohtaa jälleen Tuusulanjärvellä

Taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston kanssa vuoden 2015 festivaalilla esiintyvät useat koti- ja ulkomaiset alan huiput, kuten muusikko-säveltäjä Bryce Dessner, Kamus, lausuntataiteilija Mirjami Heikkinen, pianisti Simon Crawford-Phillips, viulisti Malin Broman, jonglööri Jay Gilligan, sellisti Nicolas Altstaedt, laulaja Maria Ylipää, pianisti Emil Holmström, sellisti Tomas Djupsjöbacka, lyömäsoittaja Samuli Kosminen, preparoidun pianon erikoismies Hauschka, naiskuoro Philomela, laulaja Angelika Klas, viulisti Eriikka Maalismaa sekä monet muut lahjakkaat ja uteliaat tekijät. Meidän Festivaalilla kuullaan lisäksi ilmastonmuutosta käsittelevä Kaksi astetta -konsertti tiistaina 28.7. klo 19.00 Järvenpää-talolla, jossa esiintyvät lauluyhtye Rajaton, Jaakko Kuusisto ja Pekka Kuusisto.

Meidän Festivaalin vuoden 2015 ohjelmaan sisältyy ainutlaatuinen kirjallisuutta, musiikkia ja niistä nousevia teemoja yhdistelevä kolmen konsertin sarja, joka pidetään tunnelmallisessa vanhassa navettarakennuksessa Kallio-Kuninkalan Leonora-salissa sunnuntaina 26.7. klo 17, maanantaina 27.7. klo 19 ja keskiviikkona 29.7. klo 17. Kirjailijavieraina ovat SuviSirkku Talas, Linda Liukas ja Anna-Leena Härkönen sekä muusikkovieraina muun muassa baritoni Juha Uusitalo, muusikko Anna-Mari Kähärä, laulaja Essi Wuorela ja harpisti-säveltäjä Salla Hakkola. YLE:n ajankohtaisohjelmista tuttu toimittaja Aura Lindeberg jututtaa konserteissa vierailijoita. Kallio-Kuninkalan ympäristössä järjestettävä kävelykonsertti torstaina 30.7. klo 16.00 vie nykytaiteen ja musiikin äärelle, ja konsertissa on esillä kuvataiteilijoiden Corinna Helenelundin, Heidi Lampeniuksen ja Pauliina Turakka Purhosen teoksia sekä puheenvuorot kultakin kuvataiteilijalta kamarimusiikin lomassa.

Modernin esitysteknologian keinoin Ainolaa peilaava näyttämö saa ensi-iltansa Meidän Festivaalilla 2015

Meidän Festivaali toteuttaa osana Jean Sibeliuksen juhlavuotta uuden valtakunnallisesti merkittävän, musiikillisesti ja visuaalisesti vahvan Ainola Alive -konserttitilahankkeen, joka tarjoaa ainutlaatuisen konserttikokemuksen Jean Sibeliuksen kodin Ainolan ja säveltäjän elämää esittelevässä dokumentaarisessa kuvastossa. Pekka Kuusisto on suunnitellut tilaan kokeellisen konserttisarjan monien huipputekijöiden esittämänä. Monitaiteellinen ja mm. 3D-animaatiotekniikkaa sekä Aho & Soldan –filmiyhtiön lyhytelokuvia hyödyntävä konserttitila tarjoaa ainutlaatuisen audiovisuaalisen elämyksen.

Tuusulan Taistelukoulun liikuntasaliin pystytettävässä Ainola Alive -konserttitilassa esiintyvät lausuntataiteilija Mirjami Heikkinen, viola da gamban soittaja Mikko Perkola, preparoidun pianon erikoismies Hauschka, lyömäsoitintaiteilija Samuli Kosminen, naiskuoro Philomela, jazz-trio Mopo, jonglööri Jay Gilligan sekä tapahtuman taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto. Konserttitilassa järjestetään neljä, erilaista konserttikokonaisuutta Meidän Festivaalilla 29.-31.7.2015. Konserttitilan ohjauksesta, animaatioista ja videoista vastaa Jussi Kemppainen sekä ohjauksesta ja kuvituksista Antti Kemppainen.

Meidän Festivaali jalkautuu eri konserttikohteisiin Järvenpäässä ja Tuusulassa maanantaina 27.7.

Meidän Festivaali toteuttaa maanantaina 27.7. kiertuepäivän, jossa kolme erilaista esiintyvää ryhmää kiertää yhteensä kahdessatoista eri konserttikohteessa Järvenpäässä ja Tuusulassa. Maanantaina 27.7. klo 11.00-15.30 välisenä aikana esityksiä nähdään mm. alueen palvelutaloissa, lankakaupassa, pankissa, terveyskeskuksessa ja ravintolassa. Kiertävinä teoksina on mm. Eeva-Liisa Mannerin runoja ja Jean Sibeliuksen suurteoksia. Katso kiertuepäivän ohjelma täältä.

Kolme Meidän Festivaalin 2015 konsertista jo ennakkoon loppuunmyyty

Lippujen ennakkomyynnin osalta kolme konserttia on myyty ennakkoon loppuun seuraavasti: sunnuntain 26.7. klo 20.30 konsertti Leonora-salissa, maanantain 27.7. klo 17.00 konsertti Ainolassa sekä perjantain 31.7.2015 klo 16.00 Eero Järnefeltin Suvirannassa.

Vielä ehtii varmistamaan paikkansa Meidän Festivaalin konserteista ja suunnata Tuusulanjärvelle 26.7.-1.8.2015 taiteen kosketusetäisyydelle.

Meidän Festivaalin liput Lippupisteessä: www.lippu.fi/meidan-festivaali
ja tuntia ennen ovelta, mikäli lippuja on jäljellä.

Meidän Festivaali
Järvenpää/Tuusula
26.7.-1.8.2015
Taiteellisena johtajana Pekka Kuusisto

Katso koko ohjelma täältä.
Tutustu vuoden 2015 esiintyjiin täällä.

Lämpimästi tervetuloa Meidän Festivaalille 2015!

 

Ylös