fbpx

2018

Silloin tällöin tavataan sanoa että jokin taiteessa on sielukasta – että joku vaikkapa soittaa ja laulaa sielukkaasti, tai että näyttelijällä on sielukkaat kasvot. Herää kysymys mittatikusta, ja hyvä niin. Viime syksynä luin artikkelin jossa kerrottiin säveltäjän valuttaneen koko sielunsa viimeisimpään teokseensa. Lause jäi pyörimään päähän, se oli hauska, yliampuva ja aseistariisuva. Näin löytyi festivaaliviikon teema.

Kun nyt kulutamme viikon sielun ääriviivojen etsimiseen, kohtaamme taiteenteon motivoimisen kannalta hyödyllisiä kysymyksiä, jotka sopivat myös esimerkiksi ihmisenä, sinitiaisena tai puuna olemisen pohdintaan. Tulee voitontahtoa ja armoa, tarvetta yhteisöille ja yksityiselle tilalle, kysymyksiä arvoista ja vastuusta, leikkisyyttä, uteliaisuutta, uskoa ja uskomatonta. Vieraillamme on paljon tietoa ja taitoa jaettavana.

Tuusulanjärven maisemissa vietettävällä Meidän Festivaalilla on tavoitteena olla lempeä ravistus, joka saa tukan vähän sekaisin ja suojakilvet putoamaan. Tulkaa, ottakaa tärkeät ihmisenne mukaan ja nauttikaa.

– pekka

Vuoden 2018 Meidän Festivaalia vietettiin 22.–28.7.2019. Teemana oli Sielu / Själ / Soul, joka toi kauniilla tavalla päätökseen Pekan pitkän ja ravitsevan kauden festivaalin taiteellisena johtajana. Viikon aikana tutkimme sielua ja erityisesti sen rajoja mm. biologi Barbara Classin, Marko Ahtisaaren, pianisti Joonas Ahosen, Kamus-kvartetin, viulisti Malin Bromanin, kirjailija Pauliina Rauhalan, pianisti Ingfrid Breie Nyhusin, Elifantree ja Tölöläb -yhtyeiden, cembalisti Elina Mustosen, taiteilija Maija Tammen, viulisti Kreeta-Maria Kentalan, pop-artisti Ellinooran, jääkiekkovalmentaja Alpo Suhosen, kasvitieteilijä Seppo Vuokon, pianoduo Olli Mustonen & Iiro Rantalan, aivotutkija Mona Moisalan ja syöpätutkija Suvi Savolan kanssa.

Meidän Festivaalin 2018 ohjelmaesite löytyy tästä.

Kuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Ylös