fbpx

Ainola

Vuonna 1904 valmistunut Jean ja Aino Sibeliuksen taiteilijakoti toimii nykyään museona. Hirsistä rakennetun huvilan suunnitteli arkkitehti Lars Sonck. Jean Sibeliuksen kuoltua 1957 ja Aino Sibeliuksen kymmenisen vuotta myöhemmin heidän viisi tytärtään myivät Ainolan valtiolle. Vuonna 1972 perustettiin Ainolasäätiö hoitamaan kotia museona. Ainola on avoinna yleisölle toukokuusta syyskuuhun.

Saapuminen

Ainolaan pääsee kätevästi pyörällä, omalla autolla, junalla tai bussilla. R-junan Ainolan junaseisake on poissa käytöstä festivaaliviikon ajan, mutta Ainolan ja Järvenpään välillä liikennöi korvaava VR:n bussiyhteys. Kaikkiin Järvenpäästä Tampereen/Riihimäen tai Helsingin suuntaan lähteviin lähijuniin on bussikorvaus Ainolasta ja kaikista Järvenpäässä pysähtyvistä lähijunista on bussi Ainolaan. Lisätietoja korvaavista busseista löydät VR:n sivuilta. Lisäksi paikallislinjat 665 ja 665A pysähtyvät Aholan pysäkillä, mistä on 1,3 km kävelymatka Ainolaan. Museon edustalla on iso parkkipaikka, joka on varattu asiakkaiden käyttöön.

Pyöräillen
Ainolaan pääsee hyvin pyörällä. R-junaan voi ottaa pyörän ilmaiseksi mukaan, ja Ainolan seisakkeen ollessa poissa käytöstä kesän ajan Ainolaa lähin pysäkki on Järvenpää. Järvenpään asemalta pyöräilymatka on noin 3 km. Keravan asemalta matkaa kertyy noin 9 km. Helsingistä Ainolaan pyöräilymatka on noin 40 km.

Ainolan kahvila Aulis palvelee konserttiyleisöä museon aukioloaikoina, tiistaista sunnuntaihin kello 10.00–17.00.

Käyntiosoite: Ainolankatu, 04400 Järvenpää
Puhelin: 050 350 3819 (museonjohtaja, asiamies Julia Donner), 040 836 9399 (puutarhuri Oona Niiranen), 09 287 322 (Ainolan oppaat)
Sähköposti: [email protected]
Avoinna: ti–su klo 10.00–17.00

Esteettömyys

Ainolan parkkipaikalla on kaksi invapysäköintipaikkaa. Museorakennukselle johtaa hiekkatie, joka johtaa loivasti ylöspäin. Museorakennuksen terassilla on invahissi, jonka käytössä Ainolan henkilökunta avustaa tarvittaessa.

Lipunmyynti- ja kahvilarakennus on esteetön, ja siellä on myös esteetön wc.

Lisätietoja saavutettavuudesta löydät Ainolan kotisivuilta.

www.ainola.fi

Museokauppa ja kahvila sijaitsevat museon lipunmyynnin yhteydessä.
Naisten ja miesten wc:t sijaitsevat museokahvilan yhteydessä.
Esteetön wc sijaitsee lipunmyynnin yhteydessä.
Opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita museoon.
lastenhoitohuone Lastenhoitohuone sijaitsee kahvilarakennuksessa.
esteetön pysäköinti Ainolan parkkipaikalla on kaksi invapysäköintipaikkaa.
hissi Ainolan terassilla on pyörätuolihissi.

Konserttipaikan ohjelma

Ei tulevia keikkoja.

Ylös